Tallin arki on äärimmäisen kiireistä, sillä tällä hetkellä tilalla työskentelee lisäkseni vain 3 vapaaehtoistyöntekijää. Hevosia täällä on noin 70, suurin osa erityishoitoa vaativia orpoja varsoja tai sairata/loukkaantuneita aikuisia. Työpäivät kestävät 12 tuntia. Tilan omistajan muutamaa omaa hevosta lukuunottamatta kaikki hevoset ovat pelastettu todella rajuista olosuhteista ja niitä hoidetaan täällä, jotta ne voitaisiin adoptoida uusiin, vastuullisiin koteihin.
Tilalla siis törmää väkisinkin toinen toistaan raastavampiin hevoskohtaloihin. Portugalissa ei arvosteta kotieläimiä lähellekkään niin paljon kuin Suomessa. Esimerkiksi hevosia pidetään monissa paikoissa vain esineinä tai hyödykkeinä, joita voi kohdella miten tahansa. Ainoa hevosten pitämisestä säädetty laki koskee mikrosirulla merkintää. Mitään muuta lakia ei ole. Tallin omistaja Sharon kertoi minulle, että joku kyläläinen oli ihmetellyt, miksi Sharon maksaa eläinlääkärille huonokuntoisten hevosten lopettamisesta. "Antaisit vain olla, kuolevat ne joka tapauksessa".
Useat tilalle turvaan otetuista eläimistä ovat peräisin esimerkiksi laittomista lihakasvattamoista, missä hevosia kasvatetaan pelkästään lihan takia. Halpa hevosen liha myydään kalliimpana, esimierkiksi nautana tai sikana.
Monien surullisten tarinoiden yläpuolelle nousee kuitenkin näiden hevosten saama uusi mahdollisuus. Enää yhdenkään niistä ei tarvitse pelätä eikä tuntea kipua tai nälkää.
Yksi erityisen koskettava hetki sattui tänään aikaisin aamulla, kun noin puoli vuotta sitten nälkiintyneenä ja pahoinpideltynä löydetty tiine tamma synnytti terveen, erittäin vahvan ja isokokoisen orivarsan. Tamman menneisyydestä tai varsan isästä ei tiedetä mitään, joten kaikki odotimme jännityksellä millainen vauva sieltä putkahtaa ulos.
Kaksi edellistä yötä olemme neljän ihmisen voimin valvoneet koko yön vuorotunnein, sillä pelkäsimme, ettei tamma selviä synnytyksestä yksin. Varsa päätti kuitenkin tulla ulos juuri silloin, kun olimme koko porukka syömässä aamupalaa. Synnytys oli nopea, eikä ihmisten apua tarvittu ollenkaan.
Jännitystä riitti vielä varsan synnyttyä, sillä emo tuntui hylkivän sitä eikä suostunut imettämään vaan luimisteli korviaan ja töni varsaa kauemmaksi. Iltapäivään mennessä pari oli kuitenkin löytänyt yhteisen sävelen ja varsa sai elintärkeää maitoa juodakseen.
Täällä yksikään päivä ei ole samanlainen. Toki perus rutiinit, kuten ruokkiminen, vesien kanto, pilttuiden siivoaminen ja hevosten siirtäminen tallista tarhoihin ja taas takain talliin ovat joka päivä samat, mutta silti jokaiseen päivään riittää myös yllätyksiä.
Innolla odotan, mitä seuraavat kuusi viikkoa tuovat tullessaan. Täällä on muuten kello 2 tuntia vähemmän kuin siellä Suomessa, joten tulen julkaisemaan blogitekstejäni keskiyön tuntumassa.
Their Voice Portugal -hyväntekeväisyystilan toiminnasta voi jokainen asiasta kiinnostunut lukea heidän verkkosivuiltaan https://theirvoiceportugal.jimdo.com/ tai Facebookista https://www.facebook.com/TheirVoicePortugal/
Kuvassa on ilmeisesti tamma uuden varsansa kanssa. On hienoa että on olemassa ihmisiä jotka huolehtivat näistä hevosista. On ihmeellistä että EU:n jäsenenä voi olla maa jolla ei ole minkäänlaista elänsuojelulakia. Maisemat näyttävät kauniilta. Voimia ja jaksamista myös henkisesti raskaaseen työhösi sielä!
VastaaPoista