Iloa ja surua (3.6.2018)

Reilu viikko ehti vierähtää siitä, kun viimeksi ehdin tänne kirjoitella. Tilalla on tapahtunut todella paljon viime aikoina. Kuluneeseen kymmeneen päivään on mahtunut niin syntymä, kuin kuolemakin. Lisäksi vilinää on riittänyt, sillä tämän viikon aikana täällä on vieraillut paljon ihmisiä eri puolilta maailmaa; Skotlannista, Hollannista, Saksasta, Suomesta sekä paikallisia eri puolilta Portugalia. Lauantaina ja sunnuntaina vietettiina avoimien ovien päivää. Samalla autotalli muuntautui tapahtuman ajaksi hevostarvikekirppariksi.

Alkuviikolla yksi tilan tammoista sai aikaisin aamulla pienen ja pippurisen tammavarsan. Laitumella tapahtunut synnytys sujui hyvin, mutta lauman muut tammat eivät hyväksyneet uutta tulokasta. Ne yrittivät potkia ja purra varsaa, joten koko porukkamme pinkaisi jo ennen aamukahvia juoksujalkaa laitumelle pelastamaan pienokaista. Tamma ja varsa saatiin turvallisesti talliin suojaan, jossa ne majailevat kunnes varsa on hieman vahvempi.

Loppuviikkoa varjosti kuolema. Lauantaina aikaisin aamulla tilan epävirallinen maskotti, 33-vuotias ruuna Elmo oli kaatunut maahan eikä päässyt enää ylös. Hevosta elvytettiin pitkään ja se kamppaili kirjaimellisesti viimeiseen hengenvetoon ja sydämen sykäykseen saakka. Lopulta iäkäs, vuosia syöpää sairastanut vanhus ei enää jaksanut. Sen ympärillä olivat sen rakkaimmat ihmiset ja elämän kaikotessa koko talli hiljeni. Yleensä äänekkäästi keskenään hirnuvat hevoset olivat kaikki täysin hiljaa. Kukaan ei edes potkinut karsinan seiniin, vaikka aamuruoka oli myöhässä. Elmo oli kaikkien ystävä. Se ei ollut koskaan agressiivinen millekkään elävälle olennolle ja siksi se saikin rauhassa löntystellä vapaana tilan pihamaalla. Sen poismeno kosketti kaikkia. Surusta huolimatta ajattelen, että se sai parhaan mahdollisen tavan lähteä; Nukkua pois vanhuuteen, rakkaiden ympäröimänä.

Iloisempi aihe oli uuden hevosen pelastaminen. Perjantain ja lauantain välisenä yönä tilalle tuotiin kaunis valko-ruskea pinto ruuna. Sen ylväs ilme ja hieno väritys toi kaikille mieleen intiaanien hevoset. Lauantaina illallisen äärellä mietittiinkin koko porukan voimin mikä sille sopisi nimeksi. Kaikki googlettivat hienoja intiaaninimiä, heimojen nimiä ja sanoja. Pitkään hiljaa istunut portugalilaisnainen Emma totesi yhtäkkiä: "Dave". Minusta tuntuu, että hän tulee olemaan Dave :D

Tänään meitä oli paikalla niin monta, että saimme tallihommat ajoissa tehtyä joten jäi mukavasti aikaa puuhastella hevosten kanssa. Kohteena olivat etenkin tuoreet tulokkaat Dahlia (jalkansa loukannut nuori tamma, mainittiin edellisessä blogissa) ja Dave. Molempien kanssa edistyttiin käsittelyssä ja harjaamisessa hurjasti jo yhden päivän aikana.

Tänään on päivälleen kaksi viikkoa jäljellä tätä seikkailua. Tähän mennessä on tullut mahtavien kokemusten lisäksi läjäpäin rakkoja, lihaskramppeja, palovamma (pieni rakko kuumasta uuninpellistä), oksennustauti sekä laaja kirjo erilaisia mustelmia. Ihme kyllä, en ole onnistunut polttamaan itseäni auringossa Portugalin korkeasta UV-säteilyn määrästä huolimatta.

Tämä raportti päättyy muutamaan kuvaan menneeltä viikolta. Jutut jatkuvat ensi viikolla.

Dave.

Tallikissan päiväunet.

Jopa Elmon eläinystävät tulivat hyvästelemään.