Eläinlääkärin vierailuja (ke 23.5.2018)

Viikko on vierähtänyt ihan huomaamatta. Siihen on mahtunut vaikka mitä. Tänään neljän vapaaehtoisen tiimimme on tänä iltana kasassa viimeistä kertaa, huomenna jäljellä on enää kaksi; minä ja Jasmin. Perjantaina porukkaan liittyy uusi vapaaehtoinen Skotlannista. Luvassa siis mielenkiintoinen vivahde keskusteluihin, kun lisänä on skotti-aksentti.

Kulunut viikko on ollut erittäin mielenkiintoinen, sillä sekä viime viikolla, että tänään olemme päässeet seuraamaan vierestä eläinlääkärin työskentelyä. Viime viikolla keskiviikkona lääkäri suoritti terveystarkastukset adoptioon menossa oleville hevosille. Molemmat läpäisivät tarkastukset ja saivat terveen paperit. Näiden hevosten osalta matka uuteen, hyvään ja rakastavaan kotiin koittaa aivan lähipäivinä. Pääsin avustamaan toimenpiteitä pitämällä kiinni tutkittavana olleesta hevosesta.

Torstaina puolestaan oli kengittäjän visiitti. Myös hänen työskentelyään oli mielenkiintoista seurata. Monien pelastettujen hevosten kaviot ovat todella pahassa kunnossa, joten vuoleminen tulee todella tarpeeseen.

Viikonloppuna isäntäväki järjesti meille vapaaehtoisille pienen virkistysretken. Vietimme helteisen lauantain lounastauon piknikillä joen rannalla. Tulipa siinä samalla heitettyä talviturkkikin.

Viimeaikoina tilaa ovat koetelleet ukkospuuskat. Tänään kuitenkin saatiin takaisin wifi-yhteys ja auringonpaiste, ainakin hetkellisesti. Maanantaina tilan hevosmäärä kasvoi yhdellä, kun vakavasti jalkansa loukannut, noin 7 kuukauden ikäinen tamma pelastettiin aikaisemmalta omistajaltaan.

Myös tänään saapui uusi asukki, alle kaksi vuotias ori. Se pelastettiin samasta paikasta kuin  toissapäiväinen tamma. Vastasaapuneen ja kahden entuudestaan tilalla majailevan orin epäonneksi tänään myös eläinlääkäri saapui tilalle, asianaan kastroida kolme oria. En ole koskaan kyseistä toimenpidettä nähnyt ja nyt seurasin sitä paikanpäällä melko läheltä. Hieman jännitti, että pystyisinkö katsomaan koko toimituksen voimatta pahoin. Kyllä pystyin. Kuvan otin vähän kauempaa, jotta heikoimpia lukijoita ei hirvittäisi. Samalla visiitillä eläinlääkäri hoiti uuden tamman jalan, myös sen toimenpiteen seurasin vierestä.

Tuntuu hassulta, että harjoitteluni on tämän viikon jälkeen jo puolivälissä. Aika vilistää kiitolaukkaa, kun jokainen päivä on aamusta iltaan vuorotta täynnä tekemistä. Tallitöistä ei oteta viikonloppuvapaita. Pikainen vilkaisu säätiedotukseen kertoo, että huomisesta eteenpäin taivas jyrisee taas pari-kolme päivää. Paluu internetin ihmeelliseen maailmaan siis jälleen viikonloppuna.

Piknikillä joen rannalla.

Orista tehdään ruuna.

Tamman jalan hoitoa.

Hommat etenee (tiistai 15.5.2018)

Viime viikon loput arkipäivät kuluivat rutiinien parissa. Eri työtehtävät alkavat jo jäämään päähän ilman, että joka kohdassa pitää kysyä, että "Miten tämä nyt menikään".
Pitkät, helteiset ja fyysisesti raskaat päivät imevät mehut. Päivät alkavat aamupalalla on kello kahdeksan ja päättyvät noin 12 tuntia myöhemmin, kun kaikki hevoset ovat saaneet iltaruokansa ja vesiastiat on täytetty yötä varten.

Vaikka päivät ovat yleensä hyvin kiireisiä, yritämme aina ehtiä rutiinien lomassa myös puuhastella hevosten kanssa. Rescue-hevoset ovat usein eläneet ennen tilalle tuloaan pitkiä aikoja ilman ihmiskontaktia tai ovat tulleet niin kaltoin kohdelluiksi, etteivät luota ihmisiin enää tippaakaan. Niimpä niiden kanssa harjoitellaan aivan perusasioita; koskettamista, taluttamista, riimun käyttöä ja harjaamista. Tullakseen adoptoiduiksi uusiin koteihin niiden pitää tottua normaaliin, päivittäiseen käsittelyyn.

Viikonloppuna odotti yllätys. Minut pyydettiin avuksi TVP:n  (Their Voice Portugal) järjestämälle hyväntekeväisyyskirppikselle Albufeiraan, aivan rannikon tuntumaan. Siellä paikallisen ratsastuskoulun järjestämien kouluratsastuskilpailujen yhteyteen pistimme pystyyn uusien ja käytettyjen hevos- ja ratsastustarvikkeiden myyntipisteen.Vaikka kyseessä oli melko pienimuotoiset kisat, kauppa kävi silti hyvin. Saimme lyhentämättömänä TVP:n toiminnan tukemiseen yli 1000 euroa.

Viivähdin eteläisen rannikon visiitilläni yön yli, joten illalla jäi aikaa myös pieneen ratsastuslenkkiin ylös kukkuloille, ilta-auringon paisteeseen. Kapeilla poluilla ratsastaminen kymmenien metrien korkeudessa oli hurjaa mutta myös hurjan hienoa. Sain ratsukseni varmajalkaisen ikäneidon Ellin, jolle jyrkkään ja kiviseen ylämäkeen laukkaaminenkaan ei tuottanut mitään ongelmia.

Viikonlopun aikana opin paljon uutta; miten hevosta hallitaan suitsilla, joissa ei ole kuolaimia ja miten oikeasti jyrkissä ja kivikkoisissa mäissä ratsastetaan. Myös small talk -englantini taisi ottaa harppauksia parempaan suuntaan, sillä kirppiksemme asiakkaat olivat kaikki brittejä.

Silti maanantaina oli mukavaa palata takaisin tilan arkeen. Huomata, miten taluttaessa ennen niin levottomasti stepannut nuori tamma liikkuu jo paljon rauhallisemmin ja antoi jopa harjata lähes paikallaan seisten. Edistys on hidasta, mutta sitäkin palkitsevampaa. Huomenna perushommat saavat vaihtelua, kun eläinlääkäri tulee käymään säännölliselle visiitilleen. Hoidettavaa löytyy, sillä monilla hevosilla on myös ulkoisia vammoja menneestä elämästään. Eläinlääkärin työskentelyn seuraaminen on myös hyvin opettavaista, eli uusia oppeja luvassa myös huomenna.

Portugali kiittää ja kuittaa tältä erää, palataan asiaan jälleen loppuviikolla.

Iltaratsastuksella kukkuloilla. Kuva: Daniel da Silva

TVP:n kirppiksen näkymiä. Kuvassa myös Daniel da Silva, yksi kirppiksen pääjärjestäjistä.

Allekirjoittanut työn touhussa vaaterekin takana. Kuva: Team TVP

Kirppisellä oli myös hyvä valikoima satuloita.

Myyntityön lomassa ehti aina välillä seurata kisoja.

Uusia alkuja (ke 9.5.2018)

Saavuin harjoittelupaikkaani Their Voice Portugal -hevostilalle sunnuntai-iltana.

Tallin arki on äärimmäisen kiireistä, sillä tällä hetkellä tilalla työskentelee lisäkseni vain 3 vapaaehtoistyöntekijää. Hevosia täällä on noin 70, suurin osa erityishoitoa vaativia orpoja varsoja tai sairata/loukkaantuneita aikuisia. Työpäivät kestävät 12 tuntia. Tilan omistajan muutamaa omaa hevosta lukuunottamatta kaikki hevoset ovat pelastettu todella rajuista olosuhteista ja niitä hoidetaan täällä, jotta ne voitaisiin adoptoida uusiin, vastuullisiin koteihin.

Tilalla siis törmää väkisinkin toinen toistaan raastavampiin hevoskohtaloihin. Portugalissa ei arvosteta kotieläimiä lähellekkään niin paljon kuin Suomessa. Esimerkiksi hevosia pidetään monissa paikoissa vain esineinä tai hyödykkeinä, joita voi kohdella miten tahansa. Ainoa hevosten pitämisestä säädetty laki koskee mikrosirulla merkintää. Mitään muuta lakia ei ole. Tallin omistaja Sharon kertoi minulle, että joku kyläläinen oli ihmetellyt, miksi Sharon maksaa eläinlääkärille huonokuntoisten hevosten lopettamisesta. "Antaisit vain olla, kuolevat ne joka tapauksessa".

Useat tilalle turvaan otetuista eläimistä ovat peräisin esimerkiksi laittomista lihakasvattamoista, missä hevosia kasvatetaan pelkästään lihan takia. Halpa hevosen liha myydään kalliimpana, esimierkiksi nautana tai sikana.

Monien surullisten tarinoiden yläpuolelle nousee kuitenkin näiden hevosten saama uusi mahdollisuus. Enää yhdenkään niistä ei tarvitse pelätä eikä tuntea kipua tai nälkää.

Yksi erityisen koskettava hetki sattui tänään aikaisin aamulla, kun noin puoli vuotta sitten nälkiintyneenä ja pahoinpideltynä löydetty tiine tamma synnytti terveen, erittäin vahvan ja isokokoisen orivarsan. Tamman menneisyydestä tai varsan isästä ei tiedetä mitään, joten kaikki odotimme jännityksellä millainen vauva sieltä putkahtaa ulos.

Kaksi edellistä yötä olemme neljän ihmisen voimin valvoneet koko yön vuorotunnein, sillä pelkäsimme, ettei tamma selviä synnytyksestä yksin. Varsa päätti kuitenkin tulla ulos juuri silloin, kun olimme koko porukka syömässä aamupalaa. Synnytys oli nopea, eikä ihmisten apua tarvittu ollenkaan.

Jännitystä riitti vielä varsan synnyttyä, sillä emo tuntui hylkivän sitä eikä suostunut imettämään vaan luimisteli korviaan ja töni varsaa kauemmaksi. Iltapäivään mennessä pari oli kuitenkin löytänyt yhteisen sävelen ja varsa sai elintärkeää maitoa juodakseen.

Täällä yksikään päivä ei ole samanlainen. Toki perus rutiinit, kuten ruokkiminen, vesien kanto, pilttuiden siivoaminen ja hevosten siirtäminen tallista tarhoihin ja taas takain talliin ovat joka päivä samat, mutta silti jokaiseen päivään riittää myös yllätyksiä.

Innolla odotan, mitä seuraavat kuusi viikkoa tuovat tullessaan. Täällä on muuten kello 2 tuntia vähemmän kuin siellä Suomessa, joten tulen julkaisemaan blogitekstejäni keskiyön tuntumassa.

Their Voice Portugal -hyväntekeväisyystilan toiminnasta voi jokainen asiasta kiinnostunut lukea heidän verkkosivuiltaan https://theirvoiceportugal.jimdo.com/ tai Facebookista https://www.facebook.com/TheirVoicePortugal/